Ole se joka tahdot olla

Tätä kirjoittaessani IC 717 saapuu Ouluun Jaakko mukanaan. Samaan aikaan ikkunaruudun toisella puolella sataa pitkästä aikaa lunta. Josko hanget kestäisivät nyt jouluun asti?

Jaakon vierailu täällä "tropiikissa" täytti, ellei suorastaan ylittänyt odotukset. Hänen kanssaan vietetty aika oli melkeinpä huumaavaa. Aluksi en oikein edes tajunnut, että haaveideni ja toiveideni kohde istui vieressäni. Keskustelun ja kosketuksen myötä epäilys ja jännitys haihtui ja pian tökimmekin toistemme kylkiä ja neniä ja hassuttelimme kuin pikkutytöt.

Jälleen kerran tuli todistetuksi myös Jaakon ja minun loistavan yhteensopiva kemia. Olemme samaa mieltä lähes kaikesta, ja luonteemme käyvät yksiin. Hän on looginen ja rationaalinen, minä taas enemmänkin tunteiden ohjaama. Kuitenkin pohdinnoissa päädymme lähes aina samaan lopputulokseen.  Enää ei huoleta edes kumpaisenkin luonteen naisellisuus. Olemme molemmat sopivan huomaavaisia ja tarvittaessa vahvoja. En usko, että onnistuisimme koskaan saamaan aikaiseksi kunnon riitaa. Yritetty on, ei onnistu. Ei edes rakentamalla minun tontilleni lentokenttää OpenTTD:ssä.

Viimeisenä iltana katsoimme yhdessä Rautajätin. Jätin hyvästellessä Hogarthin ja lentäessä päin kaupunkia kohti kiitävää ohjusta molemmat purskahtivat yhtäaikaa liikutuksen kyyneliin. Jätin sulkiessa silmänsä ja pommin osuessa itsensä uhraavaan jättiin Jaakko tuli minuun kiinni ja itkimme yhdessä elokuvan viimeiset minuutit ennenkuin aloimme nauraa itsellemme. Nauroimme katketaksemme ja painauduimme toisiimme kiinni ja suutelimme pitkän tovin. Tuohon hetkeen tiivistyi melko hyvin yhdessä vietetty aika.

Jaakon kanssa vietetyt päivät kiitivät ohi rikollisen nopeasti. Vaikka kuinka koetin pinnistellen tarttua jokaiseen hetkeen, ne livahtivat sormien välistä salakavalasti ja haihtuivat pois kuin savu. Vielä asemallakin istuessani hänen sylissään näin yhdellä silmänräpäyksellä kuinka minuuttiviisari livahti puolesta kahteenkymmentävaille ja Jaakon oli noustava junaan.

 Vaikka aika olikin lyhyt en voi olla kuin kiitollinen jokaisesta hetkestä elämälle. Muistot kantavat eteenpäin kunnes uudenvuoden jälkeen näemme uudelleen. Silloin on minun vuoroni suunnata Ouluun, ja tuppukylään Tupokseen Jaakon luo. Ennen sitä kuitenkin mahtuu väliin vielä viikon tylsäily kotona, matka Floridaan tädin perheen luo, joulu Nastolassa sekä uusivuosi Lievestuoreella mummolassa. Niistä lisää kun niiden aika koittaa. Ajatukset suuntautunevat nyt joka tapauksessa usein pohjoiseen ja Jaakkoon, jota kutsun nyt omakseni. Saa nähdä mitä ensi yöstä tulee, jos ei muuta niin yksinäinen.

Huoli ja autuus

Tunteet vahvistuvat aina vaan. Päivä päivältä keskustelut Jaakon kanssa ovat muuttuneet intensiivisemmiksi ja lemmekkäimmiksi. Mitään virallista tämä ei toki tarkoita, ainakaan vielä. Joka tapauksessa tuntuu, kuin ikävän verho olisi lopulta kokonaan väistymässä. Tietysti hätäännyn yhä Jaakon joskus epämääräisen monitulkintaisista viesteistä, tai jos hän katoaa chatista hetkeksi.

 "Katoamisissa" on lähes aina ollut kyse siitä, että pikku hamsteri on torkahtanut. Niin on käynyt jo pariinkin kertaan, eikä ihme sillä lähes joka yö elektroninen kirjeenvaihto on jatkunut pikkutuntien ohi ja pitkälle aamuyöhön. Voi Jaakko-rukkaa joka käy jopa koulua! Päikkäreistäkään ei ole uhmasta huolimatta tainnut tulla useinkaan mitään.

Tänään uskaltauduin hakemaan siviilipalvelusmääräykseni postitoimipisteeltä, sekä palautin viimein myöhästyneet kirjaston kirjat. Onnekseni palveluksen koulutusjakso alkaa vasta helmikuussa. Floridan matkani ennen joulua ei siis ole vaarassa. Voi gaattorin kita! Siihenkään ei ole kuin enää kaksi viikkoa...

Ja nyt saatte kuulla tärkeimmän ja samalla ihanimman asian; Jaakko tulee meille huomenna! Saan hänet siis kokonaiseksi viikonlopuksi itselleni. Olen käytännössä roikkunut katonrajasta koko päivän, milloin en ole leijunut pilvissä ulkona liikkuessani. Olen siis vaihteeksi onneni kukkuloilla!

Paljon sydämiä

Viime yön kirjeen kirjoittamisen jälkeen päädyin nukkumisen sijaan juttelemaan Jaakon kanssa.   Henkevät keskustelumme päättyivät vasta aamu viiden aikoihin.  Ei siis varmaankaan ole ihme, etten juurikaan ilahtunut aamulla, kun pikkuveli alkoi kuunnella räppiään viereisessä huoneessa nupit kaakossa! Yhdentoista jälkeen en enää saanut unta, mutta loikoilin ja haaveilin sängyssä puoleen päivään. Yhteensä unta tuli sen viitisen tuntia.

Olen saanut uutta rohkeutta eilisen jälkeen. Ihastuminen on kaunis, vaikkakin haastava elämänvaihe. Päädyin kysymään  Jaakolta suoraan pitääkö hän minusta lainkaan. Epämääräisen vastauksen jälkeen hän tunnusti lopulta tykästyneensä minuun. Sydän oli pysähtyä!
Jaakko kuitenkin toisti, että tilanne on vielä liian arka uudelle suhteelle. Minä puolestani olen valmis antamaan hänelle aikaa. Toistaiseksi tieto siitä että hän välittää ja ajattelee minua riittää.
Tiedän kuulostavani alakoululaiselta tytöltä sanoessani tämän, mutta jokainen Jaakon kirjoittama tai sanoma sana saa sydämen läpättämään vuoroin pelosta, vuoroin onnesta. Jokainen sydänhymiö saa minut punastumaan ja jokainen epämääräinen lauseenalku täyttää minut kauhun sekaisella innostuksella.

exä ja sen exä, siinä pulma!

Uutta voimaa antaa myös Severi, joka on viimein hyväksymässä ihastukseni. Hän lähetti Jaakolle ja minulle tänään illalla pitkän viestin, jossa hän kertoi, ettei halua olla este meidän mahdolliselle jutulle. Hän toivoo meille molemmille hyvää. Hänellä on taipumusta marttyyriyyteen, mutta todisti jälleen omaavansa maailman valtavimpiin kuuluvan sydämen.

Aijuu! Uusi ulkoasu! Hyi sinne meni se kamala jäinen ja synkkä kuva. Olkaapa hyvät, ja kertokaa mitä tykkäätte..

Marras, kuolleiden kuukausi

Tervehdys teille rakkaat lukijat, joita on toivottavasti runsaamminkin kuin ainoastaan tunnustautuneet. Viime kirjeestäni onkin jo vierähtänyt tovi. Arvaan mitä ajattelette, taas tulee angstausta. Täältä pesee.

Tai sittenkin, ennen kun alan purkamaan sydäntäni jaan oman veikkaukseni, miksi kaikki kirjeeni ovat olleet niin kurjaa luettavaa. Syyllinen on tuo blogini synkeä taustakuva! Kaamos. Kaamos lähestyy. Ei hirveesti naurata, vai naurattaako .)

Hyvä on. Palaan asiaan, eli uusimpaan vuodatukseeni.

Kultasateena putosivat syksyn lehdet ja pian tulee talvi. Severin suhteen kaikki on hyvin. Olemme kumpikin tukeneet toisiamme ja uskallan sanoa että olemme suorastaan lähentyneet eron jälkeen. Olen sinkkuillut nyt kolme viikkoa. Naurakaa vain, mutta odottavan aika on pitkä! Kielsin itseltäni jo ennen eroa toiveet Jaakosta. Samalla linjalla jatkoin ja osin onnistuinkin. Ajattelin etten voisi tehdä sitä Severille. Niinpä annoin asian olla ja palasin nettideittailun ihmeelliseen maailmaan.

 Tutustuin erääseen Vääksystä kotoisin olevaan Antti P:hen. Hän vaikuttikin oikein lupaavalta moottoripyörineen ja urahaaveineen, komeine piirteineen ja poikamaisine olemuksineen. Hän itse kuitenkin ilmoitti pian, ettei elämäntilanteensa vuoksi halua mitään ystävyyttä enempää.

Back to square one

Elämä ei ole peliä. Olen edelleen ikävällä tavalla ihastunut ihmiseen, jota en voi saavuttaa. Jaakkoon.
Olen aina ollut sitä mieltä, ettei tunteita  voi ohjailla mutta tekoja voi. Lopulta kysyin Severiltä, miten hän reagoisi, jos minulle ja Jaakolle sittenkin tulisi jotain. Hän totesi vihaavansa minua loppuikänsä. Hetken kuluttua hän soitti uudelleen, ja sanoi nielevänsä, vaikkakin kakoen jos meille tosiaan jotain tulisi. Selvisi että hän oli soittanut Jaakolle. Tämä sai siis tietää ennenaikaisesti ja pahimmalta mahdolliselta taholta tunteeni. Ei hän mitään suhdetta haluaisi. Edellisenkin haavat olivat vielä parantumatta.

Severi ei siis tuhonnut mahdollisuuksiani, vaikka häntä hetken siitä syytinkin. Suuttuessani nimittäin arvelin Jaakon pelästyneen Severin reaktiota ja "puskista tullutta" tunnustusta, ja siksi torjui minut. Severi ei murskannut orastavaa suhdetta, mutta sentään hän oli murskata toivoni sen mahdollisuudesta. Jaksoin uskoa ja uskon avulla jaksoin jaksaa tätä iänikuista yksinäisyyttä. Olen ehtinyt nähdä vanhoja hyviä ystäviä sekä Lahdesta että Kuusaalta. Minulle se ei vain riitä. Tarvitsen jonkun johon todella nojata. Jonkun jonka syliin käpertyä ja tuntea turvapaikka jossa valheet ja pelot sulavat ja katoavat. Ja minä niin todella ikävöin sitä pohjoisen poikaa...

Päätän kirjeeni perinteikkäästi sitaatilla;
"Ja jos hyppäät, mä hyppään eka. sit hyppäät ja ponnahdat takas ku oon nii kimmoisa <3"

Ensilumi

Tuli siitä sitten ero, vaikkakin viiveellä. Heti kuvauspäivän jälkeen saatiinkin jo hiutaleita. Niiden myötä meidän molempien sisällä kalvava epäilys alkoi hälvetä.

Kieltämättä olimme saaneet paljon ja antaneet  paljon toisillemme, mutta silti tuntui kuin molempien elämät olisivat lähteneet väärille urille. Tosin sanoen, minä olin saanut kokea Janin, tai oikeammin Severin (tämä halusi ottaa toisen nimensä  kutsumanimekseen) kanssa millaista on seurustella toisen pojan kanssa. Olimme onnellisia jonkin aikaa kunnes rooliutuminen tuli kuvioihin. Tai oikeammin, ainakin meidän tapauksessamme, kysymys oli enemminkin luonteesta ja olemuksesta kuin rooleista. Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, en kykene seurustelemaan itseäni neidimmän kanssa.

Puhuimme asiat halki eilen, ja päätimme erota sovussa. Molemmille oli selvää, ettei kumpikaan vaatinut toista muuttumaan. Eihän suhde voi molempia tyydyttävästi toimia niin, että toinen on jotain muuta kuin on. Ainakin meille kahdelle ero on parempi kuin ikuinen jumittaminen ja kaksinkamppailu. Jos toinen ei viihdy suhteessa, ei ratkaisu saa olla oman itsensä uhraaminen, sillä sehän ei poista ongelmaa vaan kääntää sen, eikä silti ole takeita toisenkaan onnellisuudesta. Me emme sopineet yhteen ja lopulta tunnustimme sen.

Välit pysynevät onneksi lämpiminä. Aika näyttää onnistuuko se, mutta ainakin toivon niin. Voisimme olla kaksi vapaata kanaa  ja kikatella pukukopeissa. Olla vielä parempia ystäviä toisillemme kuin seurusteltaessa.

Mitä siihen Jaakko-jupakkaan tulee, pyydän vielä kerran sinulta ja muilta sivullisilta anteeksi. Ihastus haihtui odotetusti. Ehkä parhaiten sanoiksi virkki sinun roolisi Venla, vaikka ei itse ollutkaan todistamassa tapahtunutta.

"Tuntuu kuin silloin huomatessasi miten samanlaisia te olitte Jaakon kanssa, alitajuisesti tai tietoisesti sait lopullisen ymmärryksen siitä miten erilaisia Janin kanssa olette."

Syksyisiä kuvia.

Viimeyön aikana tuli ensimmäinen kunnon kuura. Lätäköt pysyivät iltapäivään asti jäässä. Villistä juhlimisesta tai vain väsymyksestä johtuen Jani nukkui yhteen iltapäivällä. Itsellänikin meni herääminen sen verran myöhään, että nukuin ohi sovitusta tapaamisesta vahan kaverin kanssa tänään.. Nöyrä anteeksipyyntöni!

Ilma on kipakan puoleinen, mutta selkeä, joten lähdimme ottamaan kuvia.

 Paikaksi valittiin Kouvolatalon puisto. Ihme kyllä, löysimme sieltä vaahteran, jonka juurella oli vielä runsaasti lehtiä.

 Tässä siis minä. Uusissa kengissä ja Janilta lainatussa takissa.

Jani smaragdisilmineen <3

Lehdet olivat onneksemme kuivia, joten vaatteet pysyivät kiitettävän puhtaina

Syksyn sävel

Rakas lukija. Haastan sinut nyt ajatusleikkiin! Kuvittele täydellinen koti ilta.

Takkatuli, kylpytakki, rakkaan syli ja punaviini.

No näin. Vaihda sitten kylpytakki hipstereihin ja T-paitaan, viinipullo keskiolueen ja lähetä poikaystävä baariin.

En ole vihainen. Oikeastaan tilanteenmuutos antaa minulle loistavan mahdollisuuden päivittää kuulumisiani teille, tietysti jättäen likaisimmat yksityiskohdat mainitsematta. Ja Jani ansaitsee nyt muutenkin vuorostaan hauskanpidon kaikkien omien toilailujeni jälkeen.

Aloitan siis taas kerran alusta.

 Kerroinko jo epäsuorasti edellisissä kirjeissäni, että olen varsin itsepetollinen? Stella, Punapää, neiti T. et cetera, et cetera, olen homo. Kuitenkin yritin aina olla onnellinen ja muutenkin hyvä näille naisille. Luulin joka kerta onnistuvani "pesemään" kiinnostukseni toisia poikia kohtaan pois. Kun lopulta päätin uskaltaa uskaltaa, en uskaltanutkaan olla pelaamatta varman päälle. Löysin netistä  sopivan ja turvallisen tuntuisen suunnannäyttäjän. 

Jani oli aina ymmärtävä, joustava ja kärsivällinen. Etenimme varsin kömpelön ja töksähtävän alun jälkeenkin minun tahtiani. Kesän edetessä suhteemme ja minäkuvani kehittyivät. Samalla kävi ilmeiseksi, ettei suhteemme perustunutkaan oikeille asioille. Jani on komea ja uhrautuva ja kuitenkin minuakin hennnompi. Aiemmissa suhteissaan hän oli tottunut olemaan se "neiti". Se rooli taas on juuri se mistä minä itse olen salaa aina haaveillut. Suoraan sanoen, oli tytöllä penis tai ei niin hän ei ole minua varten. Janikin tajusi sen pian. 

En niinkään vaatinut sitä mutta tuntuu kuin Jani olisi muuttanut itsensä minun tähteni. Hän vannoo kyllä kiven kovaan olevansa kanssani onnellinen. Pitää minua sylissään kuin kissanpentua. Rakastaa ja antaa turvaa oman ihanteensa uhraten.

Jani oli täydellinen opastaja. Olin ja olen kuitenkin jo kypsä. Olen onnellisempi kuin koskaan, mutta jotain puuttuu. Itsensä monet kerrat pettäneenä tunnen että Jani kärsii. Lopulta tilanne kärjistyi.

 "Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen."

Pari viikkoa sitten Jani päätti ottaa viimein yhteyttä entiseen poikaystäväänsä Jaakkoon. Päätettiin, että tämä tulisi muiden Janin silloisten ystävien kanssa tänne etelään tapaamaan meitä Oulusta. Olin salaa vähän mustis, vaikka olikin itsestäänselvää, että olisin koko ajan itse paikalla varmistamassa ettei vanha kipinä syttyisi uudestaan. Asemalla jalkani kuitenkin tutisivat, eikä loppusyksyn kirpeys ollut siihen syynä.

Mitä jos me ei tulla yhtään toimeen? Mitä jos Jani ja se...

Huoleni olivat täysin turhia, sillä Jaakko on ihan mahtava tyyppi. Se on melkein maagista. Olemme niin hyvin samalla aaltopituudella että pystymme täydentämään toistemme lauseet, lukemaan ajatukset. Saatoimme oikeasti makoilla paikallaan ihan kiinni toisissamme ja silitellä toistemme hiuksia ilman että siinä oli mitään seksuaalista. Kyllä minä häneen ihastuin, ja arvaan että hänkin minuun.. Ihastuin, mutta en koskaan vehkeile selän takana.

Asia otettiin puheeksi. Varmaan sadannen kerran päädyttiin Janin kanssa jatkamaan. Siteerauksia, kynttilöitä, ja huutoa. Sovinnon varjollakin vieraat lähtivät seuraava aamuna stadiin ja jatkavat sieltä käsittääkseni huomenna takaisin pohjoiseen. Tilanne jäi roikkumaan, mutta pääasia että päät säilyivät. Jäin katsomaan kun Jaakko ja Vega nousivat junaan. Pakko myöntää että minun tulee kovasti ikävä.

16.10.12

Nimeni on Joonatan. Olen suurin piirtein 19 ja puoli vuotta nuori. Olen hoikan puoleinen, 189 senttiä pitkä kolmijalkainen. Syntymäpäiväni on 20. huhtikuuta. Astrologisesti kyseinen päivä on melkoisen mielenkiintoinen, sillä sen lasketaan kuuluvan samanaikaisesti sekä laskevalle oinaalle että alkavalle härälle. Koska käytän horoskooppia lähinnä hätäsyynä kiivaalle ja levottomalle luonteelleni, olen päättänyt olevani tähtimerkiltäni oinas.

Poikaystäväni nimi on Jani, ja hän on vaaka. Tulemme toimeen yleisesti ottaen hyvin, vaikka otammekin säännöllissesti yhteen. Sovitaan että se kuuluu asiaan ja pitää suhteemme kiinnostavana.

Tänään siivosin luvatusti Janin kämpän. Tiskauksen jälkeen päätin pitää taukoa ja otin rentouttavan vaahtokylvyn ovi kiinni ja kynttilän valossa. Lilluin tuoksuvassa vedessä ja nautin.

Olimme Janin kanssa sopineet lähtevämme ottamaan valokuvia blogejamme varten ja faboon profiilikuviksi jahka hän pääsisi koulusta. Suunnitelma kuitenkin peruuntui venyneen kauppareissun ja yllätysvieraan takia, mutta nuo annettakoon anteeksi, koska Lumimantelit ja jugurttikuorrutetut appelsiininkuoret.

Iltasella pelattiin kavereiden kanssa biljardia ja skibboa ja keskusteltiin henkeviä.

PS; Ymmärrän että mun koneen kieli on englanti, mutta miten sana "Vaahtokylpy" voi korjautua sanaksi "Transylvania"!? O____o

Syntymä, sekä lyhyt elämäntarina. 16 ensimmäistä vuotta jääköön peittoon.

Avasin silmäni. Lasioven toiselle puolen teipatulla listalla oli minun nimeni. Pääsisin samaan kouluun serkkuni, parhaan ystäväni kanssa, Lahteen, Kannaksen lukioon. Pois Kuusankoskelta, kauas minua vihaavista ihmisistä. Päätin heti että tuo hetki tulisi olemaan uusi alku. Elämän alku, syntymä, tai kenties transoformaatio. Toukan muuttuminen perhoseksi. Ensimmäistä kertaa annoin itseni sanella ehdot. Jättäisin menneen taakseni. Antaisin anteeksi. Hankkisin punatukkaisen tyttöystävän ja alkaisin polttaa tupakkaa. Olisin joku, ehkä oma itseni, tai ainakin niinkuin kaikki muut. Kunpa olisin antanut itseni jo tuolloin olla myös homoseksuaali poika.

Erosin seuraavana jouluaattona. Helmikuussa aloin seurustella punapään kanssa, joka paljastui nymfomaaniksi, verenjanoiseksi sadistiksi, psykopaatiksi ja myöhemmin valehtelijaksi. Petyin ja masennuin, astuin alas teiniangstiin. Karkasin kotoa, sain angstisia kohtauksia, revin itseäni painavamman huoneenoveni irti ja leikin okkultistia. Ensimmäisen suhteeni aikana muodostunut ystäväpiirini särkyi huomaamattani. Olin varsinainen pääkallokiitäjä.

Syksyllä 2010 olin suunnilleen toipunut romahduksestani. Minusta oli tullut Lahdessa melkoisen suosittu, tai ainakin minusta tuntui siltä. Olin kuitenkin sinkku. Sähläsin Taiteidenöissä parhaimpiin ystäviini kuuluneen tytön kanssa. Samana iltana tulin parituttaneeksi itseni eräälle Närpiöläiselle(?) tytölle. Onneksi ystäväni kanssa sentään saatiin puitua asiat halki niin ettei ilta lopulta vaikuttanut väleihimme. Tietämättäni myös serkkutyttö bestiksineen oli samalla kaavaillut varalleni kolmannen daamiehdokkaan.
Sokkotreffit neiti T:n kanssa johtivatkin lähes kaksi ja puoli vuotta kestäneeseen suhteeseen. Hänelle kuuluu varmaankin myös suurin kiitos siitä, että tulin kaapista lopulta ulos. Hän oli aina lempeä, joustava ja suvaitsevainen. Yritin todella rakastaa häntä ja olla hetero, mutta kuinka koira karvoistaan pääsisi tai kettu valkoisesta hännänpäästä? Hänen sydämensä rikkominen oli toistaiseksi vaikeimpia tekoja elämässäni.

Nyt seurustelen Mäntyharjulta kotoisin olevan, vaatetusalan artesaaniksi opiskelevan jätkän kanssa. Tapasimme keväällä netissä ja tutustuimme. Yhdessä olemme olleet nyt kuusi kuukautta ja kaksi päivää. Poikaystäväni muutti pari viikkoa sitten pieneen yksiöön Kouvolan keskustassa. En varsinaisesti asu hänen luonaan, mutta kämppä on ihana silloin kun tekee mieli paeta porukoita. Rakastan häntä ja hän minua. Olen onnellisempi kuin koskaan. Ja nyt nukkumaan!

Sanguis Columbae

Sanguis columbae, kyyhkysen veri. Kallisarvoisin kaikista mustetyypeistä. Täydellinen kirje koostuu hyvälaatuisesta, käsintehdystä, kauniista paperista, terävästä kynästä, terävämmästä kynäilijästä, kalliista parfyymistä ja hyvästä musteesta. Täydellisen kirjeen luominen maksaisi satoja, jopa tuhansia euroja. Allerkirjoittaneella ei ainakaan moisia rahoja ole, joten tyydyn kirjoittamaan omat kirjeeni halvemmilla keinoilla: sähköpostilla, tekstiviesteillä, sanoilla, eleillä ja ilmeillä. Eipä minulla tosin ole koskaan ollut tarvettakaan kirjoittaa niin hienoa kirjettä ettenkö olisi näillä pärjännyt.

En ole sankarityyppiä. En halua pelastaa maailmaa, enkä muutenkaan leikkiä sankaria tosielämässä. Azeroth, Tamriel, Hollow Bastion ja Sunset Valley riittävät hyvin. Niin, käytän  aikaa virtuaalitodellisuudessa.
On minulla elämäkin. Sen muodostavat poikaystäväni, parhaat ystävät, ystävät, kaverit, ikuisesti likainen keittiö vanhempien luona, kolme kissaa, isä ja äiti sekä pikkusisarukset. Harrastan teatteria, piirtämistä, keskiajan elävöittämistä sekä lukemista. Kuuntelen myös musiikkia ja toisinaan käyn ulkona. (Baareissa ja yökerhoissa, kovasta yrityksestä huolimatta perse on aina pysynyt tiukasti penkissä).

Kerrottavaa minulla kyllä riittää. Pääsin ylioppilaaksi kohtalaisin arvosanoin viime keväällä, jonka jälkeen olen levännyt laakereillani. Kärsin kamalasta kahdenkympin kriisistä, ja pelkään aikuistumista. Laiskuudella ei ole varmastikkaan mitään tekemistä tämän kanssa... Ajantajuni perustuu lähinnä kuunkiertoon, sillä kärsin kuuhulluudesta. Aikaa piisaisi vaikka jehoville, (Tämä ei ole kutsu!) joten päätin vihdoin aloittaa aktiivisen blogin joka kertoisi minun elämästäni.